Välttelen kouluhommiin lukemista kertomalla Pekingin reissusta pari viikkoa taaksepäin. Yhtälailla kuin Suomessakin vietetään vappua ja lähdetään rellestämään pitkin ja poikin, sama pätee Kiinaan, koska myös täällä vappu on pyhäpäivä. Tosin ilman simaa ja kadulla mölyäviä teekkareita, mutta sen minkä Kiina häviää örvellyksessä, se voittaa monessa muussa asiassa, kuten (mikä tahansa hoopo adjektiivi ->) __________ selfieissä ja _________ ruokapaikoissa.

Lähdimme porukalla Hongqiaon asemalta ja olimme todistamassa näköalapaikalta normaalia aamuliikenteen järjestäytymistä terminaalissa. Tästä syystä varasimme liput päivää ennen pyhien alkamista, jotta säästyisimme järkyttäviltä ruuhkilta. Tässä ihan normaali kiinan aamu.

Kävin Pekingissä ensimmäistä kertaa 2005 ja jos jotakin niistä ajoista muistan, niin se oli järkyttävät saastemäärät ja näky hotellin ikkunasta oli kuin post-apokalyptiseen maailmaan olisi kurkannut, kun savusumu peitti kaiken. Odotin samaa näkyä tälläkin kertaa ja tunsin oloni suorastaan huijatuksi.

Lämpöä oli 10 astetta enemmän kuin Shanghaissa, vaikka olimme 1000 km pohjoisempana ja ilmassa lenteleviä jonkun puun haituvia lukuunottamatta taivas oli pelkkää kirkkaansinistä. Kolme päivää Pekingistä poistumisemme jälkeen kaupunki sai niskaansa hiekkamyrskyn ja Air Quality Index (AQI) jonka kuuluisi olla kaksinumeroinen luku tai sen alle, sai nelinumeroisia lukemia. (Linkki uutiseen Beijing hit by new air pollution crisis) Ajoitus kaupunkivierailulle osui siis enemmän kuin nappiin ja muuta Kiinaa riivannut hiekkamyrsky ei koskaan samalla raivolla saavuttanut Shanghaita, kun palasimme kampukselle.

Kiltteinä turisteina kävimme Tiananmenillä ja kurkkimassa palatseja, mutta jätimme kielletyn kaupungin välistä, sillä jokainen metroasema läheltä oli suljettu, emmekä osanneet arvata, että meitä odotti kilometrien kävely paahtavassa helteessä ilman vettä, sillä juomien myyminen matkan varrella oli kiellettyä. Jokainen sai ehkä vähän liikaa aurinkoa, ihan liian vähän vettä ja aivan tarpeekseen turistinähtävyyksistä siltä erää.

Painuimme illaksi päivällistämään jollekin pikkuiselle sympaattiselle ruokakadulle, ihailemaan metrotaidetta ja hämmästelemään, ettei läheisestä supermarketista ensimmäisenä osannut odottaa löytävänsä Angry Birds Myllyn Paras kaurapuurohiutaleita.

Seuraavalle aamulle palkkasimme itsellemme superkivan kuskin, joka lähti viemään meitä Kiinanmuurille.  Ylös paukautettiin hissillä, joka maksoi euroissa parisen kymppiä edestakaisin. Sai myös kävellä jos ihan välttämättä halusi, mutta kävellen nousu kestää noin kolme tuntia. Ylämäkeä. Kolme. Tuntia.

Sitäpaitsi hissin maisemat eivät harmittaneet yhtään.

Paikka on aina melkoisen ruuhkainen, mutta pyhäviikonloppuna ihan täyteen ammuttu. Ensimmäisessä kuvassa odotukset millaisia selfieitä ja maisemia tulee räpsittyä. Seuraavana miltä näytti todellisuudessa selfietikkukuvat siinä ihmismäärässä.

Paikalle kannatti lähteä hyvissä ajoin aamusella, koska matka Pekingin keskustasta muurille kesti kuitenkin parisen tuntia liikenneruuhkineen. Muuriseikkailun jälkeen kuski kyseli kohteliaasti joko nälättää ja myönsimme että jo vain! Paikallisen kahvi- ja pikaruokareissun aikana tuijotin seinää, jossa en ensin nähnyt mitään vikaa, ennenkuin ... näin ...

Lce coffee and lAtte. More repurous than kiss.

Kuskimme nakkasi meidät jääkahviemme kanssa olympiapuistoon ja pakollisten turistikuvien jälkeen pyllähdimme istumaan nurmikolle. Kun paikalliset turistit lakkasivat ottamasta meistä kuvia (ooh! valkoisia ihmisiä! ooh! nurmikolla!) , pidimme hyvän lepotauon. Suomessa kuulemma satoi vappuna lunta tai oli muuten vain vähän arvaamaton keli. Tätä Peking tarjosi meille vappuna kiinanmuurin lisäksi.

Seuraavana aamuna Ryhmä Rämä hajosi kahteen osaan, koska halusin nähdä pandoja, toinen puoli ryhmästä halusi tuntea Kielletyn Kaupungin keisarillista eloa. Eli Beijing Zoo oli seuraavana etappina parille meistä.

Illasta yllytin tytöt Xiabu Xiabuun hotpottia mätystämään, koska se oli vielä kaikille ennestään tuntematon ketjuravintola, mutta ihmiset jonottavat sinne joka ilta ihan hulluna. Nyt on testattu ja hyväksi koettu. Kiinan kielen osaaminen oli oleellisesti avuksi.

Pekingin jälkeen lompakko tursusi yhden yuanin seteleitä, joita ei Shanghaissa juuri näy. Pitelen kädessäni noin parin euron arvosta paikallista rahaa.

Opettelin matkalla masteroimaan paikallisia bussiappeja puhelimessa, koska bussit olivat yllättävää kyllä kätevämpiä matkustamiseen kuin metrot Pekingissä. Ei juuri onnistuneempaa reissua olisi voinut keksiä. Ei puoliakaan mistään tullut koettua ja silti kaikki päivät yhtä säntäilyä ympäriinsä. Mielestäni onnistuneimpia reissuja kaikissa kaupungeissa on ne, kun lähtiessä tuntuu, että jotain jäi kesken ja mielummin jäisi kuin lähtisi. Kiitos Peking 谢谢北京 !

Kameramestarimme Mira muuten räpsäisi salaa yhdellä bussimatkalla ehkä parhaan kuvan mitä olen koskaan nähnyt itsestäni.

Terkuin

Bussinavigoimisen ihme

Emma 爱玛

Ps. Vappua ennen laitetut simat olivat vapun jälkeen ihan, khöh, tomerassa kunnossa ja paikallinen kuivahiiva yllätykseksemme melko turboa.

Otimme maistiaisia luokkaan myös muille jaettavaksi. Hyvin maistui. 

Hyvä meidän joukkue!