Maanantai alkoi sillä, että unohdin ikäänkuin syödä lounaan, koska jännitti muka niin paljon aamuruuhkassa liikkuminen. Porhalsin ympäriinsä kuten kunnon suurkaupunkilainen, juoksin kahden minuutin välein pysähtyvään metroon ja oli niin kiire, että piti sushirulla syödä lennossa, kun ei ollut aikaa pysähtyä muutamaksi minuutiksi lounastamaan.

Hirmunälässä tein sitten evästä päivällisaikaan ja viereistä pataa hämmentävä Leo tarkasteli touhuani sivusilmällä ja mietti, että kokkailuni näyttää siltä, kuin joku olisi yrjönnyt kattilaan. Sanoin ääneen, että sörsseli näyttää siltä, kuin joku olisi yrjönnyt kattilaan. Leo myönsi miettineensä juuri samoin, muttei uskaltanut solvata taidonnäytettäni. 

Tuli kokeiltua uudenlaisia soijatuotteita keitossa. Ne toivat kivaa yrjöhtävää vivahdetta keiton ulkoiseen olemukseen.

Ei sentään, mutta hyviä olivat. Oikeasti haluaisin tuoda Suomeen tuliaisiksi kaikki soijatuotteet, mitä täällä myydään ja mistä Suomessa ei ole kuultukaan. Ne ovat tautisen hyviä.

Koska olin päivän käynyt ihan alle tarvittavan energiamäärän, päätin iltapalaksi tehdä vielä kevyesti pinaattilättyjä.

Hirviömäisiä, painajaismaisia, lättykasaromahduksia. Kuin rekan alle jäänyt Flubber. Makukin oli jotain aivan muuta kuin odotin. En ole itseasiassa edes varma ostinko pinaattia, vai oliko se jotain muuta vihreää.

 

Onneksi naapurini toi pääsiäissuklaamunan suoraan ovelleni. Hotkin sen heti saadakseni oman kokkailuni muistot huuhdeltua suusta ja ajatuksista. Tässä kaikki mitä jäi.

Kiitos naapurin pääsiäispupu. Ja hyvää pääsiäisen loppumista.

 

Tästä alkaa uusi päivä ja uusi tiistai.

Ehkä tänään en kokkaa mitään kokeilevaa.

Teidän

Emma 爱玛